Lasse Virén (s.  22.7.1949)

Lasse Virén voittaa 5 000 metrin juoksun Montrealin olympiakisoissa 1976. Urheilumuseo.

Lasse Virén on ainoa juoksija, joka on voittanut kaksissa olympiakisoissa sekä 5000 että 10 000 metrin kultamitalin.

Lasse Virén palautti Suomen kestävyysjuoksun maailman huipulle voittamalla Münchenissä 1972 olympiakultaa 10 000 metrillä ME-ajalla 27.38,4. Suorituksen arvoa nosti se, että hän joutui juoksemaan kärkijoukon kiinni kaaduttuaan finaalissa juuri ennen puolimatkaa.  Viikkoa myöhemmin Virén otti toisen kultamitalinsa voittamalla kiritaistelun 5000 metrin finaalissa. Huippuvuotensa hän kruunasi juoksemalla syyskuussa Helsingissä 5000 metrin ME:n 13.16,3.

Loukkaantumiset varjostivat Virénin seuraavia kilpavuosia, joista palkinnoksi jäi 5000 metrin EM-pronssimitali Roomasta 1974. Olympiavuonna 1976 Virén oli kuitenkin jälleen huippukunnossa. Montrealissa hän uusi ensin 10 000 metrin olympiavoittonsa ylivoimaiseen tyyliin ja teki sitten 5000 metrin finaalissa uransa ehkä komeimman juoksun hyydyttämällä vastustajansa kuuluisalla kahden kierroksen kirillään. Heti seuraavana päivänä Virénin ohjelmassa oli olympiamaraton, jolla hän sijoittui viidenneksi. Loistavan olympiauransa Lasse Virén päätti Moskovassa 1980, josta tuloksena oli 10 000 metrin viides sija.