Sylvi Saimo (1914–2004)

Sylvi Saimo voittoisan melonnan jälkeen Helsingin olympiakisoissa 1952. Urheilumuseo.

Meloja Sylvi Saimo on ensimmäinen kesälajeissa olympiakultaa voittanut suomalaisnainen.

Ennen nousuaan melojana suomalaisen naisurheilun esikuvaksi karjalaislähtöinen Saimo harrasti hiihtoa, suunnistusta ja yleisurheilua. Melonnan hän löysi lajikseen vasta sotien jälkeen 32-vuotiaana. Ensimmäisissä olympiakisoissaan Lontoossa 1948 Saimo meloi kuudenneksi. Vuoden 1950 MM-kisoissa Kööpenhaminassa hän saavutti enteellisesti kaksi mestaruutta. Helsingin olympiakisojen melonnoissa Taivallahden aalloilla Saimo voitti kotiyleisön riemuksi tiukassa sekuntitaistelussa naisten kajakkiyksiköiden 500 metrin kultaa.

Vuoden naisurheilijaksi kolme kertaa (1948, -50, -52) valittu Saimo siirtyi urheilu-uransa jälkeen politiikkaan. Hän toimi kolme kautta Keskustan kansanedustajana. Saimo hoiti itse maatilansa työt lähes 90-vuotiaaksi saakka.