Tapio Rautavaara (1915–1979)

Tapio Rautavaara kentällä keihäänsä kanssa. Urheilumuseo.

Tapio Rautavaara oli kansan sankari paitsi keihäänheiton olympiavoittajana myös laulajana ja näyttelijänä.

Vaikka Rautavaara nousi Suomen keihäseliittiin jo 1930-luvulla, tie arvokisoihin oli tuolloin suljettu Työväen Urheiluliiton edustajana. Työläisolympiakisoista Antwerpenistä hän kävi kuitenkin hakemassa hopeamitalin 1937.

Urheilun kannalta parhaat ikävuotensa Rautavaara vietti rintamalla, mutta rauhan palattua hän otti taas keihään kouraansa ja nousi yhdeksi sodan jälkeisen Suomen tunnetuimmista urheilusankareista. Rautavaaran keihäsuran kruunasi olympiakulta Wembleyn stadionilla Lontoossa 1948. Kaksi vuotta aiemmin Oslon EM-kisoista saaliina oli hopeaa. Musiikki- ja elokuvaura veivät tämän jälkeen voiton, mutta 1958 suomalaisten rakastama viihdetaiteilija teki vielä paluun urheiluotsikoihin, kun hän kuului Suomen kultamitalijoukkueeseen jousiammunnan MM-kisoissa.