Aappo Luomajoki (1845–1919)

Juho Ritola (vas.), Aappo Luomajoki ja Juho Räihä hiihtoasuissa 1891. Urheilumuseo.

Haapavetinen pientilallinen Aappo Luomajoki oli ensimmäinen suomalainen suurhiihtäjä.

Luomajoki hankki ajan tapaan pohjakuntonsa maatöissä. Hiihtoharjoitukseksi riittivät peninkulmien mittaiset metsojen pyyntiretket. Luomajoki oli jo ikämiesikäinen, kun Suomessa ryhdyttiin järjestämään suuria hiihtokilpailuja. Ensimmäisissä Oulun hiihdoissa 1889 hän otti voiton 44-vuotiaana.

Luomajoki jatkoi nuorempiensa kurittamista vielä pitkään. Hiihtovoitoista saadut palkinnot toivat myös mukavan lisän perheen elantoon. Luomajoki voitti Oulun hiihtokilpailut toistamiseen 1891. Seuraavana vuonna hän kävi näyttämässä hiihtämisen mallia Helsingin kilpailuissa. Hänet olisi lähetetty samana vuonna Suomen edustajaksi Tukholman ensimmäisiin kansainvälisiin hiihtokilpailuihin, mutta matka jäi sairastumisen vuoksi tekemättä. Kilpaladut Luomajoki malttoi jättää vasta 51-vuotiaana.